Varsinainen kenneltoimintamme alkoi sen jälkeen, kun talouteemme alkoi tulla noutajia. Aiemmin koiraharrastus tapahtui suomenajokoirien parissa. Toki niilläkin pari pentuetta teetettiin.
Ensimmäinen noutajamme, kiharakarvainen noutaja FIN MVA Naminamin Sulo, tuli Reijalle vuonna 1991, josta noutajaharrastus ja kasvatustyö sai varsinaisesti alkunsa. Sulon jälkeen noutajia on sitten tullutkin useita.
Kennelnimi myönnettiin meille 19.12.1995 ja ensimmäinen pentueemme syntyikin v.1996.
Kennelimme on elänyt ja kokenut muutoksia vuosien varrella, mutta kaikissa tilanteissa kasvatustyömme päätarkoituksena on ollut ensisijaisesti metsästyskoira, jonka ominaisuuksiin kuuluu mm. sosiaalisuus ja helpohko koulutettavuus, unohtamatta normaalia perhekoirana oloa.
Kennelimme toiminta tulee jatkumaan samoilla periaatteilla kuin alkutaipaleellammekin.